keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kirja 1


By: Francis “Zayl” Clarke








Aeteran Tarinat

Rhombus













Kappale 1. Outoja Kohtaamisia.


On sanottu että tosi ystävyys kestää ikuisuuden, kuten talven roudat ja kesän kuumuudet, mutta ystävyyden voi hajoittaa monet merkilliset asiat.






Sigilin kylän majatalossa nimeltä ”Pikkupaholaisen luola” oli hyvin tiivis hiljainen tunnelma, kun mysteerinen punertavaa haarniskaan pukeutunut mies kertoi tarinoitaan pienelle lapsi joukolle, pienen tulisijan edessä. Mikään ei rikkonut tätä hiljaisuutta, eivät edes kylän kovimmat oluen juojat, he olivat myös niin tarinan lumoissa että eivät edes muistaneet juoda lisää huurteisia. Ainoa valonlähde majatalossa oli tulisija, säästääkseen kynttilöitä majatalon isäntä sytytti ne vasta silloin kun tulisi niin pimeää että ei kahta metriä eteenpäin nähnyt. Näin iltapäivällä aurinko vielä suosi valonsa ja lämpönsä Aeteralle, kunnes aurinko luovuttaisi työnsä Tituksen kahdelle kuulle.
”.....tiedän sattumoisin yhden Kazorin ja olen tuntenut hänet hyvin kauan”.
”Minun isäni kertoi että vain korkeimmissa linnan hoveissa on Kazoreja.” Yksi lapsista sanoi.
Tiskin äärestä nousi korkea hahmo joka käveli tulisijan lähellä ja laittoi kätensä tarinan kertojan olalle.
”Hmm...Onpas aika vierähtänyt nopeasti, nyt on minun aikani kadota.”
”Älä lopeta vielä Def!” Kuului ääni lapsi joukosta.
”Kerro lisää tarinoita Ueteroista” Toinen ääni sanoi.
Tällä välillä majatalon vanhempi väestö oli palannut taas takaisin oluen juontiin, unohtaen koko tarinan. Tosin joku heistä väittäsi seuraavana päivänä, että hän olisi itse kertonut koko tarinan näin aloittaen tappelun ihmisten kanssa ketkä väittäisivät vastaan. Sigilin kylässä ei kovin useasti tapahtunut mitään kummallisempaa, kylää voisi vaikka sanoa rauhan tyyssijaksi, monet kaupungin miehistä ovat tylsistyneitä tähän tilanteeseen joten aloittavat satunnaisia tappeluja, satunnaisen ihmisen kanssa taistellakseen tylsyyttä vastaan. Mutta usein he vain muutaman kerran löisivät toisiaan ja menevät heti sen jälkeen kylän majataloon ottamaan sovinnon kolpakot olutta.
”Kyllä minä voisin vielä kertoa vaikka kuinka pitkään heistä teille, mutta minulla on nyt muutamia kiireitä, kerron teille heti lisää tarinoita kun seuraavaksi tulen takaisin Sigiliin ” Defuncto sanoi rauhallisesti.
”Sinä lähdet pois?”, pienen hetken päästä toinen lapsi sanoo hiljaa
”Mi...milloin tulet takaisin?”
”En tiedä, mutta lupaan tulla takaisin jossakin vaiheessa, enhän minä nyt teitä tarinoitta voisi jättää.” Sanoi Defuncto hymyillen.
”Minne sinä menet?” kysyi yksi lapsista.
”En tiedä, ainakin ensimmäisenä käyn tapaamassa Rouva Adaa, sen jälkeen en tiedä...” Defuncto nousi ylös tulisijan edestä. Hanskan omistaja oli pitkähkö pronssiseen haarniskaan sonnustautunut hahmo, ja hänellä oli kotkamainen kypärä päässä. Missään ei oikeastaan näkynyt missä haarniska alkoi ja missä se loppui, aivan kuin hänen koko vartalonsa olisi ollut samaa haarniskaa.
Nahkaisen hanskan omistaja sanoi Defunctolle.
”Defuncto, tiedän että rakastat kertoa lapsille kaikenlaisia tarinoita mutta meillä alkaa olemaan jonkinlainen kiire, tiedäthän että rouva Ada ei pidä siitä että hänen tapaamisistaan myöhästytään.” Hän piti pienen tauon ja rapsutteli kättään. ”Muutenkin tahtoisin mojovan raha palkkion tästä meidän viimeisimmästä työstä, koska alkaisin kaipaamaan pientä kiilloitusta. Se ei olisi pahitteeksikaan tuolle sinun haarniskallekaan, kun se jättiläinen osui sinuun muutaman kerran sillä moukarilla.” Puhujan äänessä oli pieni särinän sävy. Tällä välin he olivat jo kävelemässä majatalon ovea kohti.
”Älä mainitse sitä jättiläistä, minusta vieläkin tuntuu että muutama kylkiluuni olisi murtunut.” Kylmät väreet nousivat Defuncton selkäpiirtä.
”Te elolliset olette aivan liian heikkoa materiaalia, sinun pitäisi olla kuten minä, se jättiläinen lävisti minut sillä yhdellä puisella peitsellä ja minä olen aivan kunnossa.” Lopettaessaan lauseensa, hänen kyljestään suihkusi jotakin väritöntä nestettä, hän ja Defuncto katsoivat toisiaan.
”Tuo ei todista mitään, olen silti kestävämpi kuin sinä.”. Hän esti sinisen aineen vuotamisen kyljestään pienellä rätillä minkä oli napannut tiskiltä sisällä, omistajan huomaamatta.
Taustalla kuului melua joka merkitsi sitä että miehillä oli tullut jotain sanaharkkaa jostakin ja alkoivat tappelemaan siitä tapojensa mukaisesti.
Juuri kun Defuncto ja mysteerinen mies olivat kävelemässä ulos ovesta,   sanoi
”Def! Varo!”
Defuncto ei ehtinyt reagoida, Haukkapäinen mies oli kääntynyt ympäri ja hänen vasen käsi muuttui vaivattomasti mekaanisesti todella terävän näköiseksi miekaksi, samalla kun hän halkaisi ilmassa lentävän olut mukin. Mukista lensi muutama desi olutta hänen päälleen. Hän huusi heti sisällä oleville miehille.
”Hei varokaa nyt vähäisen, tapelkaa jossain muualla”.
”Feron, Miten sinä tiesit?” Defuncto kysyi
”Näin sen kiiltävän sinun takaraivosi kautta, oletko vahannut sen viime aikoina?”
”En tiedä ottaisinko tuon nyt kohteliasuutena.....” Feron vain hymisi takaisin, ja yhtä vaivattomasti kuin aikasemmin, muutti miekan takaisin metalliseksi kädeksi. Majatalossa olevat lapset olivat aivan hämyillään ja mumisivat keskenään
”Näittekö tuon, aivan oikea Kazor!”.

Sigilin kylä ei paljon vieraita yleensä saanut, muuta kuin jos paikalliset kauppiaat Moandarin kylästä tai jostakin kauempaa tulisivat tekemään vaihtokauppoja kyläläisten kanssa. Kyläläiset yleensä myivät ruokatarvikkeita kuten kalaa, vihanneksia ja marjoja. Muutamat ihmiset kylässä metsästivät eläimiä ja vaihtoivat tai myivät taljat ja lihat kauppialle.
”Minä haluan käydä kauppatorin kautta, minulla on pieni nälkä, ostaisin herra Romukselta niitä hyviä paistettuja silakoita” Sanoi Defuncto.
”Eihän meillä ole ollenkaan rahaa, sen takia juuri otimme tehtävän tappaa kylän metsästäjiä häirinneen jättiläisen” Feron sanoi näyttäen tyhjää raha pussia.
”Kyllä minulla muutama hassu kolikko nyt taskussa on juuri tälläisiä tilanteita varten, ja sitä paitsi, ei rouva Ada minnekään katoa.”
”Hmm...jos olet nyt aivan varma, Minä en sitten ota yhtään syytä niskoilleni että myöhästymme tapaamisestamme”
”Jos asia tulee puheeksi niin lupaan että sanon Adalle, että minä löin sinut tajuttomaksi ja pakotin tulemaan mukaani” Sanoi Defunto hymyillen.
”Tuossa selityksessä on vain yksi pieni virhe, mutta luulen että sinä tiedät sen ja Rouva Ada ei tiedä sitä.

He kävelivät hiljakseen Sigilin kylän läpi kohti suurta kartanoa kylän reunalla
He tulivat kauppatorin reunalle, ympäriltä kuului lapsien leikkisiä huutoja ja kauppiaiden myyntipuheita. Kauppatorilla oli paljon lihakojuja, missä myytiin raakaa peuran, karhun ja doridin* lihaa. Torilla oli myös muutamia kojuja mitkä myivät paikanpäällä paistettuja ja käristettyjä ruokia kuten lihoja, kasviksia ja kaloja. Metsästäjät ja muut ahertajat yleensä ostavat päivän ateriansa torilta valmiina.

*Doridin lihaa kuvaillaan maistuvan samanlaiselta kuin ankan liha. Itse Dorid eläin on lintu joka muistuttaa ulkonäöltään kalkkunaa mutta omistaa pidemmät jalat joilla sitten pääsee helpommin pakoon saalistajia. Dorid saapui vuosikymmeniä sitten salaisilta vuoristoilta ja asuttuivat sitten pysyvästi asumaan Sigil ja Moandar kylien lähistölle ja niitä on sitten metsästetty jonkinverran ja huomattu että Dorid on mainion makuinen maustettuna pippurin ja tillin kanssa.

Kylän kauppatorilla Defunctoon törmäsi joku nuori nainen ja hän lensi törmäyksen voimasta maahan. Defuncto tietenkin herrasmiehenä auttoi naisen ylös ja kysyi samantien .
”Anteeksi, oletko kunnossa?”. Nainen nousi ylös, hänellä oli todella solakkaan näköisen kasvot, Punaiset kiharat hiukset, päällään hänellä oli koristetut harmaat kangas vaatteet jossa taipeet oli jonkin eläimen nahkaa. Nainen vastasi todella huolestuneen kuuloisena.
”Anteeksi! Olen todella pahoillani, minun olisi pitänyt katsoa eteeni.”
”Ei se mitään, vahinkoja sattuu.” Sanoi Defuncto. Sivussa Feron katseli ympärilleen, näyttäen todella hermostuneelta.
”Anteeksi mutta näytät todella tutulta, oletko sinä sattumoisin ole tämä kuuluisa palkkionmetsästäjä Defuncto?” Kysyi nainen.
”En tiennyt että minulla on mainettakin maailmalla, mutta kyllä olen. Saanko kysyä neidin nimeä kun nyt tiedät minunkin nimeni?” Defuncto kysyi rauhallisen oloisena.
”Kuinka epäkohteliasta minun puolesta, Nimeni on Valenth ja olen myös palkkionmetsästäjä kuten sinäkin, vaikka en yhtä kuuluisa kuin sinä....., ....mm... kukas tämä hiljainen ystäväsi on?” Kääntyen Feronia kohden.
”Nimeni on Feron, arvon rouva” Feron havahtuen sanoi takaisin kun hänelle puhuttiin. Hän kumarsi oikein matalalle.
”Todella harvinaista nähdä Kazor, kuka ei olisi vangittu korkeiden herrojen toimesta.”
”En olisi todellakaan hengissä ilman ystävääni Defunctoa, olen hänelle henkeni velkaa.” Mutta Valenth oli jo kääntänyt katseensa Defunctoa kohti.
”Herra Defuncto, syy miksi minulla oli niin kiire, olemme ystäväni kanssa saaneet johtolankoja mahtavan aarrekammion sijainnista ja keräämme taitavia henkilöitä mukaan matkallemme aarteiden luokse. Olisiko sinulla rahan tarvetta?, sinä nimittäin olisit enemmän kuin tarpeeksi apua meille tälle matkalle.” Kysyi Valenth.
”Rahalle on aina tarvetta, mutta me olimme juuri menossa hakemaan palkkiotamme viime työstämme, mutta jos kertoisit missä te kokoonnutte niin me voisimme tulla juttelemaan asiasta.”
”Mahtavaa! Tyr tulee olemaan todella tyytyväinen, mutta sijainnista siis, tiedätkö missä kylän kirkko on? Olemme vuokranneet sieltä ullakon tilat.” Vastasi Valenth hyvin iloisena.
”Tiedän, tiedän. Tulemme sinne myöhemmin illalla käymään.”.
”Todella hyvä juttu että sain sinut kiinnostumaan asiasta, näkekäämme sitten illalla, kellon ajasta ei niinkään paljon väliä, että jos meistä ei ole kumpikaan paikalla niin menkää vain sisälle ja odotelkaa”.
”Näkekäämme sitten, arvon neiti”. Defuncto sanoi kumartaen. Valenth niiasi takaisin ja lähti jatkamaan matkaansa siihen suuntaan mihin oli kulkemassakin ja katosi hiljalleen väkijoukon sekaan.
”Mukava nainen” Kommentoi Feron kuulostaen todella sarkastiselta.
”Olihan tuo, Joskin vaikutti vähän yli-innokkaalta siitä että minä tulisin heidän mukaansa, enhän minä nyt edes luvannut tulevani mukaan”
”Naiset ovat todella usein sellaisia sinun seurassasi, että heillä on vähäisen valikoiva kuulo.”
”Mitä itse olet mieltä, pitäsikö meidän ottaa selvää minkälaista aarretta he ovat aikeissa mennä metsästämään?”
”Kuten sanoit, rahalle olisi aina tarvetta, Käydään nyt ainakin katsomassa että minkälainen matka tämä tulee olemaan.” He alkoivat samalla kävellä kohti Romuksen kalakojua.
”Käykäämme sitten siellä, mutta nyt minulla alkaa olemaan hieman nälkä.” Defuncto katseli hieman ympärilleen. ”Katso tuollahan näkyy jo Herra Romus ja hänen kalansa kaikessa komeudessaan, Feron tuletko mukaan vai odotatko tässä?.”
”Taidan jättää väliin tällä kertaa, en oikein välitä noista kalatuotteista.”
”Harmi, sinä jäät kyllä paljosta paitsi Kazorina”
”Mutta silti olen selviytynyt, mutta mene siitä nyt jo että kerkeämme edes tänään Adan tapaamiseen.”
”Enkö sanonut että jos myöhästymme niin minä otan syyt niskoilleni” Defuncto sanoi hymyillen ja alkoi kävelemään kojua kohti hyräillen jotakin Feronille tuntematonta lastenlaulua.
"Tuo Def ei ikinä ota mitään tosissaan, miten ihmeessä hän on selvinnnyt ilman minua menneisyydessä, Tai jos minä olenkin se syy miksi Def on noin rennolla päällä aina, koska hän tietää että minä pidän huolen siitä että asiamme on kunnossa..."Feron ajatteli kuumeisesti.
Hetken päästä Feron kuuli kovenevaa puhetta ihmisjoukosta takaantaan.  Hetken päästä hän kuuli ensimmäiset sanat mistä sai edes hieman selvää.
”.....Mene pois, täällä ei kaivata kaltaisiasi, teihin ei voi luottaa, ei niin missään tapauksessa.”
Feronia alkoi kiinnostamaan mitä siellä tapahtui, joten hän lähestyi ihmisjoukkoa.
”...Älä tule lähemmäksi, tai muuten kutsun Korohin sotilaat paikalle.”
”Kaikki tässä ympärillä tietävät että Korohilla ei ole vartiostoa Sigilissä ja lähin on päivän hevosmatkan päässä Moandarissa, joten sinun pitäisi ensin toimittaa viesti jossa menisi aikaa, ja vartiostolla menisi päivä aikaa tulla tänne. Siinä välissä minä olisin jo kaukana Sigilistä.”
Feron saapui pienen väkijoukon taakse ja yritti ujuttautua joukon läpi. Hän tuli joukon reunalle ja näki pitkän kaapuihin pukeutuneen hahmon. Muutamat ihmiset ja haltiat joukosta huusivat solvauksia henkilölle. Ja hetken päästä yksi ihminen hiipi henkilön taakse, aikoessa lyödä jollain metallisella esineellä. Feron huomasi tämän ja nopeasti loikkasi joukon keskeltä, muuttaen samalla oikean kätensä ohueksi koristetuksi miekaksi ja esti hyökkäyksen suojaten kaapuihin pukeutunutta henkilöä. Hyökkäävä ihminen kaatui maahan ja pakeni peloissaan paikalta. Henkilö kääntyi Feronia kohti ja sanoi.
”Sinäkö yritit hyökätä minun kimppuuni, mokomakin Kazor?” ääni kuulosti todella matalalta.
”Käsitit asian aivan väärin, tuo yksi tyyppi yritti lyödä sinua, mutta minä estin sen.” Feron vastasi.
”No väliäkös sillä, olinkin jo vähän kyllästynyt tähän pasifistiseen hölmöilyyn.” Henkilö vetäisi kaavut pois päältään ja alta paljastui suuri raskaasti haarniskoitu henkilö, hän oli ainakin yli kaksi ja puoli metriä, hyvin yli normaalin henkilön pituuten, Hänellä oli tummat arpiset kasvot, pitkät mustat hiukset jotka oli kammattu korvien taakse ja leikattu sivuilta. Toisessa korvassaan hänellä oli jonkilainen koru, missä oli kiinni pieni vihreä smaragdi. Aseistuksenaan hänellä oli iso ketjunpäässä oleva piikkinuija, jossa oli metallinen kahva ketjun toisessa päässä kiinni ja myös suuri ja pitkä kilpi, vähä yli puolet hänen pituudesta, kilvessä oli iso hämähäkkimäinen kuvio.
”Oletpas sinä nyt aggressiivinen, minähän vain omaa hyvyyttäni yritin auttaa sinua.”
Haarniskoitu mies viis veisasi mitä Feron hänelle sanoi ja hujautti piikkinuijallaan nopeasti Feronia edestä päin. Feron väisti iskun taidokkaasti ja otti samalla upean taistelu asennon joka muistutti tanssi askelia.
”Ja oletpas sinä nopea ja taidokas, saat siitä minulta pisteitä, mutta ei nopeus riitä jos isken sinua täydellä raa'alla voimalla edes kerran."
Mies löi Feronia toisen kerran mutta tällä kertaa hitaasti ja sitten lopuksi nopeutti iskuaan hämätäkseen Feronia että väistäisi siihen suuntaan mihin hän oli iskemässä. Feron väisti iskun juuri ja juuri hänen taakseen ja huomasi että vastustajansa selässä oli niskasta aivan alas asti pitkä jono terävän näköisiä selkärangassa olevia piikkejä. Tämän jälkeen Feron mietti.
"Nyt kyllä tein pahan virheen, vastustajani on Rasani*, paras vaihtoehto tähän taisteluun olisi pako, koska ei ole montaakaan henkilöä kuka voittaisi Rasania kaksintaistelussa ja minä en kuulu niihin henkilöihin." Feron yritti lyödä takaisin mutta haarniskoitu rasani käännähti nopeasti ja suojasi iskun kepeästi suurella kilvellään. Taistelu jatkui muutaman hetken ilman että kumpikaan otti yhtään iskua, rasani suojasi Feronin iskut kilvellään, kun taas Feron väisti rasani iskut. Iskuja väistellessä Feronille tuli idea
"Seuraavan kerran kun hän hyökkää niin voisin käyttää sen hetken hyödyksi ja hyökätä takaisin, riski on suuri että otan itse vakavan osuman tuosta kauheasta piikkinuijasta mutta se riski on otettava."
Rasani löi mutta Feron ei ehtinytkään lyödä takaisin joten otti iskun vastaan, suoraan rintaan josta sitten suihkui jotain nestettä ulos, pientä savua ja alkoi kaatuamaan sitten maahan. Varasuunnitelmana Feron muutti vasemman kätensä miekasta, joksikin metalliesineeksi jossa oli erilaisia letkuja kiinni, ennen kuin Feron oli kaatunut maahan niin hän ampui kädestään liekkiä rasaniaia kohti. Rasani huomasi tämän liian myöhään ja yritti väistää sen mutta hänen vasen kätensä, missä piti piikkinuijaansa syttyi palamaan. Rasani huusi Feronille, samalla hänen suustaan paljastui isot terävät kulmahampaat.
”Dagoh, olisihan minun pitänyt arvata että sinä kun olet Kazor osaat jotain tuollaista, mutta nyt loppui leikkiminen!” Sivuuttaen melkein kokonaan käden palamisensa, hän löi Feronia uudestaan rintaan, jota seurasi Feronilta tuleva huuto joka kuulosti aivan kuin terästä olisi raaputettu terästä vasten.

Rasanit omaavat hyvin negatiivisen maineen ympäri Aeteran maailmaa, Rasani on rotu mihin kukaan ei luota, eivätkä hekään luota kehenkään, eivät edes toisiinsa.

Feron katsoi ympärilleen, huomaten että väkijoukon keskellä näkyi tuttu henkilö juoksemassa taistelua kohti, se oli Defuncto kenellä oli vasemmassa kädessä jokin kori.
Rasani ei huomannut Defunctoa ja oli lyömässä toisen kerran. Defuncto tuli taisteluun väliin, hän muutti oikean kätensä samalla terävän näköiseksi miekaksi, kuten Feron ja esti Rasanin iskun. Rasani hypähti vähäisen taakse päin ja kysyi.
”Ja kuka sinä olet?”
”Defuncto, koko Adveniatin tunnentuimpia Palkkionmetsästäjiä.... ainakin kuulemani mukaan, hauska tavata hyvä herra.” Sanoi Defuncto kuulostaen hyvin kornilta.
”Kuin myös, kannattaa siirtyä sivummalle, minulla on tässä hieman taistelu kesken tämän Kazorin kanssa.” Rasani sanoi.
”Sinun kannalta huonompi juttu on se että minä en voi antaa sinun tappaa tätä kyseistä vastustajaasi.”
Kamppailijat tuijottivat monta minuuttia kiivaasti toisiaan sanaakaan sanomatta.”
”Voisin sitten jättää hänet rauhaan koska minulla ei ole aikaa kuolla tässä tuppukylässä.”
”Hyvä päätös, vaikutat loppujen lopuksi hyvin järkevältä henkilöltä”
”Kiitoksia, en haluisi ottaa turhia riskejä, vaikutat kumminkin aika taistelun taitavalta henkilöltä, joten jätän teille kummallekin hyvästit.” Rasani sanoi ja lähti kävelemään väkijoukon läpi, kaikki antoivat hänelle tilaa. ”Ehkä tapaamme joskus tulevaisuudessa uudelleen” Kukaan ei näyttänyt haluavan lähteä seuraamaan Rasania. Jonka jälkeen Feron mutisi jotakin kirosanoja, jollain muinaisella kielellä.
”Hetken olen poissa luotasi ja heti olet pulassa, haluatko muutaman murean paistetun silakan?” Defuncto sanoi hymyillen.
”Vitsit sikseen, auta minut ylös.” Defuncto auttoi Feronin jaloilleen, samalla Feronin vahingoittuneesta vartalosta tuli jotakin mustan savun kaltaista ulos.
”Etkös sinä juuri vähän aikaa sitten sanonut että te Kazorit olette kestävempiä kuin me elolliset?” Defuncto sanoi jatkaen vitsailuaan. Mutta Feron ei vastannut mitään takaisin.
”Tässä on seppä aivan lähellä, mennään sinne jos vaikka hän osaisi auttaa sinut takaisin kuntoon.”
Väkijoukko oli hiljalleen hävinnyt ympäriltä, muutama yksinäinen henkilö oli jäänyt katsomaan kun Defuncto auttoi Feronia kävelemään.

Pian he saapuivat sepän verstaan luokse, koko rakennuksen piha oli täynnä kaikenlaisia teräksisiä esineitä, miekkoja haarniskoita, rattaita, höyrymoottoreita ja muita. Rakennuksen edessä roikkui kyltti ketjuista missä luki ”GARON Adveniatin halvinta ja laadukkainta sepän työtä”
”Otetaanko selvää tuosta tarjouksesta?”
Defuncto kysyi Feronilta pitääkseen tämän hereillä. Mutta Feron ei vastannut mitään takaisin, hänen silmissään oli vain himmeä valo, joten Defuncto alkoi vain kantamaan Feronia ovea kohti.
”Et kai sinä nyt tämmöisestä nyt menehdy, pahempaakin olemme koettu, tosin emme ole montaakaan Rasania ole tavattu” Ovi ei auennut, oven takana saattoi olla jotakin tavaraa tai sitten oven saranat olivat vain todella ruosteessa, joka oli outoa koska tämä rakennus oli sepän omistuksessa, luulisi että kaikki metalliset esineet olisi parhaimmassa kunnossa. Oven aukaisuun Defuncto vaati jopa vähän voimaa avaamiseen, se ei olisi ollut ongelma tai mikään, Feron vain vaikeutti asiaa vähäisen, mutta lopulta ovi aukeni. Oven takana ei ollut mitään joten uskottavammin saranat olivat vain vähäisen ruosteessa. Huoneessa oli samanlainen näky kuin ulkopuolellakin, metalli rojua oli jokapuolella mutta itse Seppää ei näkynyt missään. Defuncto näki rojun seassa olevan puutuolin ja raahasi Feronin tuolille asetti tämän istumaan siihen. Hän katseli ympärilleen etsiäkseen sepän, huoneen nurkkia ei näkynyt ollenkaan kaikki oli täynnä metallia, yksi nurkka mikä ei ollut täynnä, oli varattu sulattamolle ja muille sepän työhön vaadittaville varusteille. Huoneessa oli vain yksi ovi. Defuncto sanoi Feronille.
”Feron, odota tässä hetki kun käyn etsimässä tämän puljun omistajan.”
Feron ei vastannut mitään takaisin, pientä särinää kuului kuin hän olisi yrittänyt sanoa jotakin.
Defuncto varovaisesti käveli kohti ovea, välttäen jonkin tärkeän päälle astumisen joka tuntui mahdottamalta kun lattia oli täynnä kaikkea mikä näytti tärkeältä jollekin. ”Sentään tämä ovi ei ollut ruosteessa”  ajatteli avatessaan ovea. Oven takaa paljastui pieni huone missä oli pienen pieni sänky, yksi ikkuna ja puinen pöytä minkä ääressä istui tumma hahmo. Defuncto köhäisi vähäisen yrittääkseen kiinnittää henkilön huomion. Hahmo ei reagoinut. Defuncto alkoi ottamaan hitaita askelia lähemmäksi, kysyi hiljalla äänellä että onko ketään kotona. Henkilö ei vieläkään reagoinut mitään. Defuncto koski istuvan henkilön vasenta olkapäätä.
”Hasar sentään!” Hahmo sanoi yhtäkkiä. Defuncto hypähti vaistomaisesti kauemmas.
”Melkein aiheutit minulle sydänkohtauksen, olisit edes köhäissyt ensin tai jotakin, ennen kuin alat herättämään nukkuvaa ihmistä.”
”Se ei kyllä ollut tarkoitukseni.” Vastasi Defuncto.
”Hyvin lähellä se oli, voin sanoa sen” Mies sanoi.
”Sydänkohtaukset sikseen, minulla olisi sinulle töitä. Voisitko auttaa ystävääni vähäisen?.”
”Minkäslaisesta työstä olisi kyse?”
”Tule nyt vain, hän odottaa toisessa huoneessa, mutta voin sanoa että sellaisesta työstä mitä et varmaankaan tule tekemään hirveän usein.”.
Seppä nousi ylös, hänen ulkonäkönsä oli hyvin komea sepäksi, parta oli noin metrin pitkä palmikoitu kolmeen osaan, Hänen pitkät hiuksensa oli laitettu poninhännälle. Kasvonsa olivat kovia kokeneen näköiset, likaiset ja naarmuiset, kutten oli hänen vaatetuksensa.
He astuivat takaisin pajan puolelle. Feron ei ollut liikahtanutkaan tuolilta.
”Missäs tämä sinun ystäväisesi on?” Seppä kysyi.
”Tuolla penkillä hän istuu.”
Seppä oli hetken hiljaa ja suki partaansa, kunnes sanoi.
”Täytyy kyllä sanoa että, eipä tule usein nähtyä elävää Kazoria.”
”Ei hän pitkään ole elävien kirjoissa ellet tee asialle jotakin.”
”Teen mitä voin, ihmeisiin en kykene” Seppä oli jo aivan työn alla, kun lopetti lauseensa. ”Autatko minua siirtämään hänet tuohon pöydälle makuulleen?”
”Jossakin tuolla on pöytä?”Defuncto mietiskeli. Hän vain nyökkäsi myöntävästi takaisin.
Seppä siirteli tavaroita pois tieltä ja rojun alta paljastui suurehko suorakulmion muotoinen pöytä. He siirsivät Feronin pöydälle, siirtäessä Feronista valui samaista väritöntä ainetta kuten aikaisemmin Imp's hallissa. Sitten seppä katseli ja tutki hartaasti Feronia.
”Näin ensi silmäyksellä ei tilanne niin pahalta vaikuta, korvaan muutaman osan sieltä täältä...eiköhän...hmm.” Puhe muuttui mutinaksi.
Defuncto nojasi johonkin isoon teräs levyyn, joka tuntui kestävän Defuncton painoa vähäisen. Hän oli väsynyt Feronin kantamisesta, koska Kazorit ovat suurimmaksi osaksi metallia ja eikä mitään kevyttä sellaista. Mutta Defuncto ei valittanut asiasta koska he olivat pelastaneet toisensa jo niin monta kertaa että niitä ei pystynyt enää sormilla laskemaan. ”Vähäisen voin minäkin kärsiä Feronin puolesta”.
Hän katseli hiljaa sepän ahkeraa työntekoa, ja vilkaisi Feronia, hänen silmissään oli vielä pienen pieni valo. Rasani oli aiheuttanut Feronille suuret vahingot, sieltä täältä tuli mustaa savua ulos, melkein yhtä paljon kun Kazorien selästä tuli tavallisesti, Kazorit toimivat pienellä höyrymoottorilla ja magialla, niin heidän selässä on aukkoja ja putkia mistä tulee ylimääräiset höyryt ulos. Kukaan ei oikeastaan tiedä miten Kazorit oikein toimivat, magiaa ja höyryteknologiaa on yritetty yhdistää monia vuosikymmeniä, ilman minkäänlaista tulosta. Tiedemiehet ovat purkaneet kuolleita Kazoreita ja eläviä myös, vaikka elävän Kazorin purkaminen on korohin laissa kielletty. Mutta sekään ei ole tuottanut tulosta, kun Kazor menehtyy tai vastoin tahtoa puretaan, heissä aktivoituu jokin taika joka sitten tuhoaa heidän sisäisen moottorinsa käyttökelvottamaksi.
Sepän pöydällä oli jo jonkinlainen lammikko outoa mustaa ainetta mitä oli valunut Feronista ulos. Hän korvaili sieltä täältä Feronin metallia, toisella oudon näköisellä punertavalla metallilla.
Seppä viittoi Defunctolle.
”Hei poika, anna se rätti sieltä lattialta, minun pitää tukkia isoimmat koloset ystävästäsi ettei hän vuoda kuiviin.” Defuncto nappasi jalkojensa juuressa olevan rätin ja heitti sen sepälle
”Kun nyt olet siinä niin tule tänne, tarvitsen apuasi.” Defuncto asteli sepän vierelle, eikä kysynyt mihin hän tarvitaan koska ei ehtinyt.
”Ota tuosta kiinni ja käännetään hänet ympäri.” Feron kolahti pöytää vasten ja ääni kaikui ympäri pajaa. Seppä poisti osia selästä ja laittoi tilalle uusia vasara paukkuen, puhdisti rätillä liat pois ja hioi ylimääräiset metallin palat pois. Feron ei reagoinut tähän millään tavalla.
Seppä viimeisteli Feronin selän korjausta kun pyysi Defunctoa kääntämään Feronin takaisin selkä pöytää vasten. Hän väänsi Feronin rintapanssarin auki, sieltä paljastui pieni höyrykone joka puuskutti hitaasti kuumaa ilmaa, kone pyöri monilla rattailla, jotka pitivät tasaisen unettavaa naksuttavaa ääntä. Tätä ääntä Defuncto ei jostakin syystä ollut kuullut vaikka Feronin kanssa olikin viettänyt monituiset hiljaiset hetket. Koneen vieressä oli jonkinlainen läpinäkyvä esine jonka sisällä oli höyryävää valkoista ainetta.
”Tämä tässä on yksi niitä maagisia osia mikä pitää Kazorit toiminnassa.” Seppä tokaisi Defunctolle osoittaen sormella esineeseen.
”Onko siinä jotakin vikaa vai, miksikä sitten avasit sen?”
”Ellet itse huomaa niin katso” ja osoitti, se on melkein tyhjä ja kun tämä aine loppuu niin ystäväsi henki on vaakalaudalla, Ainetta kuluu niin hitaasti että yleensä sitä ei tarvitse lisätä tai muutenkaan huolehtia edes sen olemassa olosta, kun Kazorit joko kuolevat taistelussa tai jossakin tapaturmassa ennen kuin aine tekee loppuaan. Mutta tämä Kazor näyttäisi olevat niitä vanhimpia Ueteranien Kazoreja. Heitä tietääkseni ei edes montakaan ole enää, ja vain heillä on tämä ongelma”
”Löytyykö tätä ainetta mistään?” Defuncto kysyi hieman huolestuneen kuuloisesti.
”Suotuisimpia paikkoja olisi muinaiset Uetera linnoitukset ja myös Harpagossa saattaa olla keräilijöitä keillä saattaisi olla ainetta, mutta he laskuttaisivat sinua niin pahasti että joutuisit uskottavammin aikamoisiin velkoihin.”
”Vaikka onkin Feronin elämästä kyse, ei hän varmaankaan suuriin velkoihin halua minua pakottaa hänen takia.” Defuncto sanoi.
Seppä kaivoi läheisien romujen seasta sylinterin muotoisen esineen. ”Kas tässä”, kiersi siitä korkin auki ja kaatoi sen Feronin sisälle tähän metalliseen säiliöön.
”Tämän pitäisi riittää ehkä moneksi sadaksi vuodeksi ellei jopa tuhanneksi vuodeksi, mutta kehoitan teitä silti etsimään jostakin lisää.”
”Kiitos, hän on varmasti kiitollinen.”
Seppä laittoi panssarin takaisin kiinni ja viimeisteli korjaus urakan.
Tämän jälkeen Feronin silmiin palasi himmeä valo ja koneiston ääni kuului hiljaa taustalla.
”Mitä hänelle on oikein tapahtunut?” Seppä kysyi.
”Hän joutui Rasanin kanssa kaksintaisteluun”
”Ystäväsi ei ole ainoa, viimepäivinä olen kuullut huhuja että että muitakin Sigilin kylän asukkaita olisi joutunut Ragrorin vihan alle, mutta kellekään ei ole näin pahasti käynyt.”
”Kukaan muista uhreista ei tainut olla Kazor?.” Defuncto kysyi sarkastisella äänellä.
”Ei tietääkseni, ja tiedän mitä tarkoitat tuolla kysymyksellä, Kazorejahan ei ajatella elävinä olentoina.”
”Eläviä tai ei, mutta tämä tietty Kazor on auttanut minua paljon enemmän kuin kukaan elävä olento kenet olen koskaan tavannut.” Defuncto tiuskasi takaisin.
”Ajattelen täysin samoin, Samat oikeudet heilläkin pitäisi olla kun meilläkin.” Seppä huokaisi syvään ja jatkoi puhumista ”Monia vuosia sitten kaupunkiin tuli kolme Kazoria joltakin kaukaiselta matkaltaltaan, he yöpyivät muutaman päivän Sigilissä ja jäivät sitten sen jälkeen asumaan tänne, auttamaan paikallisia. Kukaan kyläläisistä ei vastustanut heidän apuaan, kun he eivät pyytäneet minkäänlaista palkkiota avustaan. Yksi heistä taitoi sepän ammatin ja hän auttoi minua monet kuukaudet, hän opetti minulle miten heitä korjataan jos heille ikinä kävisi mitään. Juuri hänen takia osasin auttaa ystävääsi. Mutta sitten muutaman kuukauden päästä kylään saapui Korohin sotilaiden partio läpikulku matkalla. Yritimme piilottaa Kazorit, koska tiedättehän että Kazorit ovat haluttua tavaraa vaikkapa Harpagon suurkaupungissa. Jokainen haluaa henkilökohtaisen Kazor hovimestarin, koska heille ei tarvitse maksaa palkkaa, eikä heitä tarvitse ruokkia, eikä heillä ole minkäänlaisia oikeuksia joten heitä voi kohdella miten itseä huvittaa, eikä siitä joudu minkäänlaisiin ongelmiin. Mutta piiloittelu osoittautui osittain turhaksi kun yksi Kazoreista paljastui piilostaan ja sotilaat veivät hänet. Selvinneet Kazorit viettivät muutaman päivän Sigilissä lähtivät sitten jatkamaan matkaansa ja etsimään ystäväänsä.”
”Mitkä olivat heidän nimensä?” Kysyi Feron korisevalla äänellä
”Tervetuloa takaisin elävien kirjoihin.” Defuncto sanoi.
”Anna kun mietin hetkisen.....hmm....Taisivat olla nimeltään: Ghandor, Sorfor ja Ziakla, miksi kysyt?”
”Ajattelin että jos olisin tuntenut heidät, mutta en.”
”Kiitoksia tästä nyt oikein paljon,...mm?” Defuncto sanoi.
”Kutsu vain Garoniksi.”
”Meillä ei oikeastaan ole tosin varaa maksaa tästä mitään.” Defuncto vastasi
”Eikä teidän tarvitsekaan, mitä minä nyt olisin tuolla aineella tehnyt ja osat mitä käytin korjaamiseen olivat ylijäämä osia. Joten voitte elää elämänne omatunto puhtaana.”
”Kiitoksia vielä kerran.” Feron sanoi.
”Pystytkö jo kävelemään?” Defuncto kysyi Feronilta.
”Katsotaan.” Feron nousi ylös istumaan ja otti muutaman kävely askeleen.
”Näyttäisi että pystyn, joka ei estä lähtöämme, rouva Ada taitaa varmaankin jo kiehua yli odottamisen ilosta.” Feron jatkoi.
”Joten hyvästi, hyvä Seppä, kiitoksia avustasi mutta meidän pitää lähteä vastaanottamaan Adan kylmä katse.”
”Ilolla autoin.” Garon sanoi ja palasi takaisin työntekoon.
Defuncto ja Feron astuivat ulos pajasta. Feron horjui muutamalla askeleella, mutta sai korjattua kävely tyylinsä.
”Millainen olo sinulla on?” Defuncto kysyi.
”Kuin minut olisi murskattu kaksikymmentäkolme kertaa höyryjunan alle, mutta muuten olen aivan kunnossa, seppä teki loistotyötä.” Feron vastasti kahdella eri äänentasolla, vielä korjaten omaa ääntänsä.
”Sinä muuten painat tiedätkö sen?.”
”Pyydän syvästi anteeksi että olen metallista rakennettu.”
”Puu olisi kevyempää ja helpommin korjattavissa, mutta tosiaan otatko silakan?” Defuncto kysyi virnistäen ja näyttäen koria toisessa kädessään.

”Tiedät jo vastauksen.”


Kappale 2. Sammalkartano



Kaikelle on aina vastaus, jos sitä vain tarpeeksi kauan etsii. Mutta se vastaus ei aina ole sitä mitä odottaisi.



Defuncto ja Feron saapuivat kartanon kauniisti koristetuille kaksois porteille. Portin takaa näkyi valtava rakennus jossa oli todella monta ikkunaa vieri vieren, aivan kuin rakennuksen suunnitelleella arkkitehdillä olisi käynyt pieni vahinko kirjoittaessaan piirrustuksiinsa kuinka monta ikkunaa kartanoon rakennetaan.
Portin vieressä seisoi keihääseen nojaava vartija.
”Huh, kartano oli suurempi kuin muistinkaan, Kenelläkään tavallisella työläisellä ei olisi kuuna päivänä varaa tuollaiseen lukaaliin.” Defuncto sanoi. He kävelivät vartijan luokse kysyäkseen portin avausta. Mutta vartija näytti omaavan hyvät lahjat nukkumisen taholta, koska hän nukkui seisaaltaan, ottamalla tukea keihäästä.
”Anteeksi?” Feron kysyi. Vartija ei vastannut.
”Täällä ei taida käydä paljoakaan vieraita.” Defucto sanoi.
”Ei näköjään, ehkä meidän ei tarvitsekaan olla huolissaan siitä että Ada olisi meille vihainen, kun hänellä on tuollaisia alaisia” Feron sanoi.
”Sinulla on todella outo huumorintaju, pyydän hartaasti että opiskelet meidän elävien komediaa ja draamaa, ennen kuin alat vitsailemaan julkisesti.”
”Kiitos, Imp's Hallin krouvari kertoi minulle vähäisen huumorista.”
”Vai että vanha Cob. Sitten en ollenkaan ihmettele huonoa huumoriasi, koska minä en tiennyt että hänellä edes on huumorintajua.” Defuncto sanoi raapiessaan oikean puolimmaista poskeaan.
Feron kosketti vartijan olkapäätä ja kysyi uudelleen.
”Anteeksi?” Vartija hätkähti ja tarrasi tiukemmin kiinni keihäästään. Hän oli nuorekkaan näköinen mies kenellä oli kalpean näköiset kasvot joissa ei ollut montaakaan partakarvaa.
”...Ööm?” Vartija mumisi ”Keitäs te olette?” Yrittäen näyttää siltä ettei olisi nukkunut vartiovuorossaan.
”Palkkion metsästäjät Defuncto ja Feron, tulimme hakemaan palkkiota viimeisimmästä työstämme” Defunto sanoi.
”Ai te, minulle sanottiinkiin että teidän näköiset henkilöt pitäisi päästää läpi.” Vartija sanoi ammattimaisen kuuloisesti. ”Odottakaa että aukaisen portin.” Hän käveli rautaisen portin luokse. Portissa ei ollut ollenkaan näkyvää lukkoa josta sen voisi avata. Vartija kaivoi asunsa taskusta pienen pyöreän esineen ja osoitti sillä porttia. Esine alkoi loistamaan vihreätä valoa ja portti vastasi vihreällä valolla takaisin. Kuului naksahdus ja vartija työnsi portin ovet auki.
”Kävelkää oville asti ja siellä teidät pitäisi vastaanottaa rouva Adan hovimestari.
”Kiitos, ja älä pelkää, emme kerro Adalle että torkuit portin edessä.” Defuncto sanoi hymyillen. Vartija ei vastannut mitään takaisin ja sulki portit heidän takaanta kun olivat menneet läpi.
”Minä en ikinä kyllästy magian ihmeisiin.” Feron sanoi.
”Tuohan oli vain tavallinen maaginen lukko, minusta sinä olet paljon kiinnostavampi maaginen ilmiö.” Defunto sanoi.
”Tiedän, tiedän, mutta eivät ne silti lakkaa hämmästyttämästä minua.” Feron sanoi.
He olivat melkein kartanon ovilla. Ympärillä oli suuri puutarha missä olin monenmoista veistosta ja kasvia. Monet veistoksista olivat muinaisten Ueteranien näköisiä, tai ainakin miltä luultiin että he näyttivät, että heillä oli käyrät sarvet päässään, neljä kättä ja kookkaat lihakset. Patsailla oli suuret haarniskat ja suuret miekat ja keihäät. Feron vilkaisi patsaita ja sanoi.
”Eivät he minun muistini mukaan nyt aivan tuollaisilta näyttäneet.” Ja jatkoi patsaiden tutkimista. Pensas-aidat puutarhassa olivat niin mutkikkaita että niitä voisi kutsua labyrinteiksi.
Sigilissä kulki huhu mikä kertoo että puutarhan labyrinteihin olisi vuosia sitten kadonnut yksi Adan henkilökohtaisista avustajista. Häntä etsittiin viikkoja katoamisensa jälkeen mutta tuloksetta. Uskottiin että palvelija katosi labyrintin uumeisiin. Huhulle on toinenkin loppu jonka jokainen Sigilissä asuva uskoo olevan enemmän totta kuin labyrintiin eksyminen, että palvelija ei vain kestänyt Adan karjuntaa ja komentamista, joten pakeni kartanosta, levittäen huhua että hän olisi kadonnut puutarhaan. Asukkaat uskovat tähän huhuun enemmän koska Ada vaatii kaikilta palvelijoiltaan kirjallisen ja määräaikaisen sopimuksen että hänelle voi tehdä töitä ja Ada osaa olla hyvin vaativa palvelijoilleen.
Oville saavuttuaan, heitä odotti vartijan sanova hovimestari. Kaksikon lähestyessä hovimestari sanoi heille.
”Hyvät herrat, Rouva Ada on odottanut teitä jo pienen tovin ja hän on hieman hermostunut tyhjän toimittamiseen. Nämä ovat minun lyhentämäni ja siivotut sanat talon rouvalta. Seuraisitteko minua?” Odottamatta mitään vastausta takaisin, hovimestari johti heidät suurista kartanon ovista sisälle. He tulivat pieneen eteishuoneeseen jossa oli toiset ovet suureen käytävään. Kävellessään monien ovien ja luukkujen ohi hovimestari sanoi heille.
”Herrojen tiedoksi, Rouva Ada meinasi erottaa minut kun kävin hänelle kertomassa tunti sitten että teitä ei ollut näkynyt. Esittäen että se olisi minun syytäni että jotkin teidän kaltaiset palkkionmetsästäjät ovat hyvin myöhässä sovitusta tapaamisesta.”
”Erottaa sinut meidän takiamme? Ihmettelen vieläkin miksi te työskentelette niinkin ihastuttavalle naiselle kuin rouva Ada on.” Defuncto kommentoi.
”Niin, teidän takianne. Meillä kaikilla työntekijöillä on sopimukset mitä emme tohdi rikkoa, ja Ada maksaa hyvin palveluksistamme, kuhan vain kestää työn kovat vaatimukset” Hovimestari vastasi. ”Toivon mukaan teillä on hyvä selitys myöhästymiseenne.”
”Yritämme parhaamme, vaikka viimeaikoina tehtävät rouvalta ovat olleetkin vähän huonomman laatuisia kuin kuukausia sitten.” Feron vastasi.
”Se vain tarkoittaa sitä että olette hoitaneet ammattinne hyvin, tai täälläpäin on joku toinenkin palkkionmetsästäjä ammatissaan.” Lopettaessaan lauseensa, he olivat saapuneet oville mistä pääsi kartanon yksistä olohuoneista. Hovimestari avasi huoneen ovet ja laittoi ovet takaisin kiinni sanoessaan.
”Toivotan onnea teille.” Hän vinkkasi oikealla silmällään Defuctolle ja Feronille.
Olohuone oli suuri, seinillä oli lukemattomia tauluja, joissa oli monien historiallisien henkilöiden muotokuvia, ja paljon taideteoksia. Taulujen lisäksi huoneessa oli samanlaisia Uetera kivi patsaita kuten ulkona puutarhassa. Huoneessa oli yksi takka minkä edessä oli pöytä ja muutamia tuoleja, yhdellä tuoleista istui kirjaviin vaatekappaileihin pukeutunut hahmo lukemassa jotakin kirjaa.
”En ole koskaan tuntenut oloani mukavaksi Adan kartanon sisällä, täällä on jotenkin ahdistava ilmapiiri.” Defuncto sanoi Feronille.
”Olen hyvin tyytyväinen silloin tällöin, että minun tunne valikoimani ei ole kovin laaja.” Feron sanoi.
Tuolilla istuva henkilö katsoi heihin päin, hänen kasvojensa iho muistuttivat vanhaa nahkaa ja hiuksensa ohutta pellava lankaa. Mitä vaatetukseen tuli, sanottakoon että jopa kameleontilla olisi hankaluuksia naamioutua Adan vieressä.
”Kas vain, olenkin jo odotellut teitä, tulkaa istumaan ja ottakaa lasillinen viiniä” Adan ääni kuulosti hyvin vanhan naisen ääneltä jossa oli pieni ripaus nuoruutta.
”Hei, hän ei vaikuta kovin vihaiselta. Minusta tuntuu että se hovimestari liioitteli vähäisen” Defuncto kuiskasi Feronille.
Defuncto ja Feron kävelivät kohti ja istuivat Adaa vastapäätä. Defuncto otti tarjouksesta kiinni ja kaatoi viinipullosta viiniä itselleen lasiin joita pöydällä oli muutama heitä varten. ”Feron, etkö ole viinin juoja?” Ada kysyi. Ada ei tiedä että Feron oli Kazor, se ei ollut koskaan tullut esille keskustelussa, eikä Ada huomannut asiaa. Vaikka Feronin ääni ei kuullostanut aivan normaalilta ja hänen selässään oli muutamia putkia, mistä silloin tällöin   putkahti ulos savua ja höyryä. Mutta Ada on saattanut ajatella että Feron on haltia syysmetsän suunnalta, koska on sanottu että joillakin heistä on kyky muuntaa omaa ääntään tarvittaessa.
”En rouva hyvä, yritän elää ilman ruumillisia haluja.” Feron ei nimittäin edes halunnut   Adan tietävän hänen olevan Kazor, koska mitä enemmän Adaa on oppinut tuntemaan, sitä vähemmän häntä haluaisi  tuntea. Yksi syistä on, se että hän ei halua ikuiseksi palvelijaksi Adan kartanoon. Mikä olisi sen parempaa kuin Kazor hovimestarina. Feronin onneksi Ada vaikutti hyvin vanhalta ja unohti asioita silloin tällöin, vaikka kukaan ei tiennyt hänen tarkkaa ikäänsä.
”Miten vain haluat, vaikka tämä on parhainta viiniä mitä Sigilistä saa.” Viinipullo oli melko hinnakasta viiniä, pohjoisesta Vimmenin kaupungin viinitarhoilta tuotua.
”Maistaisit nyt.” Defuncto sanoi, juodessaan ja toista viinilasillistaan.
”Minun pitää kieltäytyä valitettavasti tarjouksestasi” Feron sanoi.
”Harmi.” Ada sanoi kaataessaan itselleen lasillista ja asetti lasin eteensä.”Ilman enempää höpöttelyä, missä oikein olette olleet!?, tapaamisemme oli sovittu jo yli tunti sitten!” Adan äänentaso nousi hyvin korkeaksi mutta ei aivan huudoksi.
He selittivät Adaille torilla Feronille tapahtuneen kohtauksen. Aivan kuin joku olisi kääntänyt jostakin vivusta, Ada rauhottui aivan täydellisesti.
”Eikö sille Rasanille ole vieläkään tehty mitään, mitä niille Korohin tollo sotilaille oikein maksetaan ellei kansaisten suojelemisesta.” Ada sanoi.
”Onko ketään kuollut vielä hänen käsissään? Defuncto kysyi.
”Ihme kyllä ei ole. Vaikka ihmettenkin mikä häntä oikein estää mukiloimasta kyläläisiä kuoliaaksi, eivät Rasanit meistä välitä sen koommin.” Ada sanoi. Tuli hetken hiljaisuus, eikä kukaan sanonut sanaakaan. Defuncto joi lasinsa tyhjäksi ja laittoi sen takaisin pöydälle. Kunnes Ada sanoi .
”Olin jo harkinnut että puolittaisin palkkanne kun olitte pistäneet minut odottamaan teitä vaikka minulla olisi parempaakin tekemistä.” Hän nosti lattialta kaksi pientä nahkapussia jotka kilahtelivat laittaessaan niitä pöydälle. ”Sain uutiset jo heti aamulla että olitte saapuneet Sigiliin edellisenä päivänä. Kuulemma olette tehnyt hyvää työtä ja metsästäjät ovat jo nyt saaneet enemmän saalista, kuin viimeisen kahteen viikkoon, ilman että heitä häiritsee viisi metriä korkea jättiläinen.” Ada työnsi pussit pöytää pitkin kaksikolle. Defuncto avasi oman pussinsa pöydälle ja laski sen sisällön. Pussissa oli kolmekymmentä kulta rahaa ja uskottavasti niin oli Feroninkin pussissa, juuri sen verran mitä heille oli luvattukin kummallekin tehtävästä. Ada oli ollut sanansa mittainen.
”Mutta nyt teidän pitää jo lähteä, minun pitää valmistautua lähtemään Moandariin tapaamaan Herra Tareatia.” Ada nousi ylös tuolilta ja käveli ovia kohti. ”Defuncto, saat pitää tuon viinipullon, saan paljon parempaa Moandarista.”
”Kiitän rouva, Oli ilo asioida kanssanne.” Defuncto sanoi ritarillisesti, samalla kun kummatkin heistä kumarsi.
 ”Osaatte varmaankin itse ulos.” Ada sanoi kun käveli ovista ulos. Defuncto ja Feron katsoivat toisiaan, kun Feron sanoi.
”Se meni minun mielestäni aika hyvin.”
”Epäuskottavan hyvin, näemmä siitä sinun ja sen Rasanin yhteen otosta oli jotakin hyötyä, ilman sitä uskon että emme olisi todellakaan saaneet kuin puolet palkastamme.” Defuncto sanoi hieman hymyillessään.
”Valitettavasti, en ole valmis tekemään sitä uusiksi aivan pian.” Feron vastasi.
”Noniin, osaathan sinä sittenkin vitsailla.” Defuncto taputti Feronin olalle.
”Tuo ei ollut vitsi.” Feron sanoi.
”Tiedän, kunhan vain yritin piristää sinua.” Defuncto nappasi pullon pöydältä ja he lähtivät pois huoneesta.
”Ellei sinulla ole muuta suunnitelmissa, voisimme nyt varmaankin mennä sinne kirkon majoitus tiloihin odottelemaan neiti Valenthia ja tätä Tyr herraa.”
”Ei ainakaan vielä ole mitään tärkeätä mielessä.” Feron Sanoi.
”Joten eiköhän poistuta täältä, ennenkuin Ada muuttaa mielensä meidän palkoistamme.” Defuncto sanoi.
”Se voisi olla aivan hyvä idea.” Feron vastasi.

Hovimestaria ei näkynyt missään, muutamia muita kartanon työläisiä tuli vastaan heitä mutta eivät puhuneet mitään. Hetken päästä he tulivat kartanosta ulos ja lähtivät kirkolle.









Kappale 3. Palkkiometsästäjät.


Elävillä olennoilla on yleensä aina tapana pettää ystävänsä sopivan paikan tullen, rahasta, voimasta, melkein mistä vain.






”Uskotko todella että tämän naisen tarjous voi olla niin hyvä miltä se kuulostaa?” Feron kysyi heidän kävellessään kirkon ovista sisälle.
”Uskon tai en, saamme sen kohta selville.” Defuncto vastasi.
Kun kappelin pienet ovet sulkeutuivat heidän takaantaan, jostakin kolosta heidän huomaamattaan ilmestyi kaapuun pukeutunut  parrakas kääpiö.
”Kappas, olisiko se Defuncto ja Feron, eipä teitä täällä kovin usein näy.” Kääpiö sanoi.
”No eipä täällä tosiaankaan tule käytyä tarpeeksi usein, isä Yatar.” Defuncto sanoi hymyillen.
”Mikäs teidät tänne tuo lapseni, yläkerran asukkaatko?” Yatar katseli kaksikkoa varpaista kasvoihin. ”En usko että tulitte tänne kääntymään Menman uskoon.”
”Aivan oikein.” Feron vastasi.
”Menkää yläkertaan odottamaan, he ovat tällä hetkellä jossakin mutta sanoivat että jos saavutte niin ohjaisin teidät ylös.” Yatar osoitti viereiselle käytävälle. ”Tuolta pääsette ylös asuin tiloihin, älkää peljätkö pyytää jos tarvitsette jotakin.”
”Kiitän Isä.” Defuncto sanoi.
Käytävän päässä oli portaat jotka johtivat ylös.
Ullakon rappuset narisivat askelien alla. Sieltä täältä kuului hiirien vikinää ja tuulen ujellusta.
”Kuinka vanha luulet että tämä kappeli on?” Feron kysyi Defunctolta.
”Jaa'a voisin kuvitella että noin sata vuotta, koska muistaakseni silloin Menman uskonto levisi Liriumista tänne tutkimusmatkailijoiden mukana.
”Tiedän että sinä et ole uskonnon miehiä mutta miten tiedät tuon?”
”Minulla on ollut korvat auki kun matkamiehet ovat jutelleet kapakoissa ja tarvenoissa, ja silloin tällöin kun olemme viettäneet hetkiä nuotion äärella matkoillamme muiden kanssa.”
”Silloin tiedät varmasti jotakin lisää Menmasta?” Feron näytti kiinnostuneelta. ”Vaikka olenkin hyvin kiinnostunut elävien historiasta ja maailman tiedosta, en silti tiedä tarpeeksi.”
”En tiedä paljoa mutta voin kertoa lisää kuhan pääsemme tuonne ylös ja istumaan alas.”
”Kuuntelisin mielelläni.” Feron vastasi.
He nousivat portaat ylös ja astuivat yläkerran ovesta sisään. Huone oli kovin kodikas muutamalla ovella varustettuna joiden takana on oletettavasti makuuhuoneita ja jonkinlainen peseytymis huone, tilassa oli vastapäisellä seinustalla pieni takka jonka edessä oli muutamia tuoleja ja pöytä. Seinillä oli maalauksia maisemista ja hahmoista ketä kumpikaan ei tunnistanut.
”Hei, asetutaan taloksi ja odotellaan Tyrin ja neiti Valenthin paluuta.” Defuncto tokaisi.
He istuivat takan ääreen, ja Defuncto avasi Adalta saamansa pullon, otti pienen hörpyn ja laittoi pullon pöydälle.
”Ada ei valehdellut, tämä viini on todella laadukasta.”
”Sinun mielestä kaikki on laadukasta jos siinä on hieman alkoholia.” Feron sanoi.
”No mutta mistä sinä nyt niin olet päätellyt?”. Defuncto kysyi sarkastisesti.
”Olemme matkanneet yhdessä jo muutaman eläväisen iän ajan, olen pistänyt kyllä merkille asian jos toisenkin.”



”Kyllä minä nyt hyvän viinin tunnistan.” Defuncto sanoi ja otti pullosta toisen siemaisun.
”Sinä halusit tietää lisää ”Menmasta”, en minä siitä niin paljon tiedä mutta muutaman nippeli tiedon sieltä sun täältä.” Defuncto pyöritteli pulloa käsissään ja katseli miten viini hölskyi pullon sisällä. ”Kuten sanoin, noin kuusi sataa vuotta sitten jokunen tutkimustmatkailija saapui naapuristamme Liriumista, ketkä sitten kylissä kuten Sigilissä kertoivat ”Menmasta”, muutamat henkilöt uskottavammin halusivat elämälleen enemmän tarkoitusta ja siten kääntyivät ja alkoivat rakentaa temppeleitä, kappeleita ja vastaavia jumalilleen. Sanon asian monikossa koska menman uskonnossa on seitsemän jumalaa, jokainen edustaen jonkinlaista asiaa, esimerkiksi: Adamantis järjestyksen jumala, ketä yleensä sotilaat ja vartijat palvovat, Autaria valon jumala, tämä kyseinen kappeli on juuri Autarialle rakennettu, ja Mordokar raivon jumala, useimmiten rasanit palvovat Mordokaria. En muista neljää muuta juuri nyt mutta kutakin palvoo tai seuraa kuka haluaa.” Defuncto piti pienen tauon ja otti viinipullosta pienen hörpyn. ”On myös sanottu että nämä jumalat ovat kävelleet tai kävelevät vieläkin Aeteran päällä meidän keskellämme, uskoako tuota nyt vai ei, on ihan itsestään kiinni, Menman uskonto ei ole kovin kauaa ollut Adveniatissa vaikka Liriumissa ja Marrowissa heitä on palvottu jo muistini mukaan kuusituhatta vuotta”. Defuncto otti pullostaan hörpyn. Feron ajatteli että kohta tuo hölmö on humalassa kuin kääpiö konsonaan.
”Itsehän en usko yhteemkään näistä koska uskon mieluummin olentoihin ketkä olen tavannut ja olen varma että ovat olemassa. Turhaa uskoa johonkin yliluonnolliseen omasta mielestäni.” Defuncto kertoi.
”Itseäni kiinnostaisi kuulla näistä jumalista lisää, lukeakin voisin jos kirjoja aiheestä löytyisi” Feron sanoi.
”Kyllähän niitä muutama varmasti on kirjoitettu, voimme kysellä sitten kun tulee sopiva henkilö vastaan” Defuncto vastasi ja tyhjensi pullon yhdellä kertaa. ”Hmmh loppuipas se nopeasti”
”Pitäisikö minun hoitaa puhuminen kun neiti Valenth saapuu?” Feron empi ”Vai kykenetkö vielä syvälliseen ajatteluun ja keskusteluun?”
”Kyllähän minä tässä pärjään, ei minulla niin huono viinapää ole” Defuncto virnisti.
”Jos niin sanot” Feron vastasi takaisin ja nousi ylös lisäämään puita takkaan.
”Tiedän että sinulla ei ole kylmä.” Defunto sanoi.
”No ajattelin että sinulla ja muilla olisi sitten lämmin.”
”Oletpas ajattelevainen.” Defuncto virnisti toistamiseen. Heidän keskustellessaan huoneen ovi aukesi ja sisään asteli Valenth ja mies henkilö jonka kaksikko arveli olevan Valenthin mainitseva Tyr henkilö.



Lähettänyt klo 9 kommenttia:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)